Valkosuklaa-sitruunakuppikakut turkinpippurikuorrutuksella – white chocolate and lemon cupcakes with salty liquorice topping

Ihania pieniä kuppikakkusia pienellä twistillä! Turkinpippurirouhe tuo muuten vain makeaan ja herkulliseen jälkiruokaan pientä lisäpotkua. Sitä paitsi on vain fakta, että valkosuklaa ja turkipippuri on luotu toisilleen. Tällä reseptillä teet joko 12 normaalikokoista tai tuplamäärän pieniä kuppikakkuja.

Ainekset:

Taikina:
2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl maitoa
100 g voita
3 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 sitruunan kuori ja mehu
100 g valkosuklaata

Kuorrute:
300 g sitruunatuorejuustoa
2 rkl sitruunamehua
2,5 dl tomusokeria
0,5 dl turkinpippurirouhetta

Koristele raastetulla valkosuklaalla

Vaahdota munat ja sokeri. Sulata voi. Vatkaa maito ja sulatettu voi munasokerivaahdon joukkoon. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne taikinan joukkoon. Lisää raastettu sitruunan kuori, sitruunan mehu ja pieneksi rouhittu valkosuklaa ja sekoita.

Annostele kuppikakkuvuokiin (noin 2/3 vuoasta) ja paista 200 asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista kuorrutus. Vatkaa tuorejuusto pehmeäksi, lisää joukkoon sitruunamehu, siivilöity tomusokeri ja turkinpippurijauhe. Pursota kuorrute kuppikakkujen päälle ja koristele.

These lovely tiny cupcakes are a treat with a twist of salty liquorice. I used Finnish tyrkisk peber-sweets for this recipe, but basically you can use any type of crushed salty liquorice. And fact is, white chocolate and liquorice are just a match made in heaven. With this recipe you can make 12 normal size or a double amount of small cupcakes.

Ingredients:

Dough:
2 eggs
2 dl sugar
1 dl milk
100 g butter
3 dl wheat flour
2 tsp baking powder
2 tsp vanilla sugar
1 lemon’s zest and juice
100 g white chocolate

Icing:
300 g lemon flavoured cream cheese
2 tbsp lemon juice
2,5 dl icing sugar
0,5 dl crushed salty liquorice

Decorate with grated white chocolate

Beat the eggs and sugar into a thick fluff. Melt the butter. Add milk and melted butter into the eggs-sugar mixture. Add the lemon zest, juice and coarsely grinded white chocolate. Mix well.

Pour the dough into cupcake forms, leaving about 1/3 from the top empty. Bake in 200 degrees celsius in the middle of the oven for about 15 minutes. Let the cakes cool down.

In the meanwhile prepare the icing. Mix the cream cheese soft, and add the lemon juice. Add powdered sugar through a sieve. Finally add the salty liquorice. Pipe the icing on top of the cupcakes in a swirling manner. Decorate and serve!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s