Aloitin tässä pari viikkoa sitten 5:2 dieetillä ja päätin kokeilla mitä herkullisia ruokia dieetin 500kcal päivät sallisivat. En aio nimittäin todellakaan kärvistellä salaatinlehdillä kahta päivää viikossa! Tässä yksi aivan yliveto resepti, joka sai myös puoliskolta hyväksynnän (vaikka olikin vain kasvisruokaa…). Kaloreita löytyy vain 155 kcal per annos (70 kcal 100g). Keitto on samettisen pehmeää ja…
Author: finnlicious
Teriyaki-härkää – teriyaki beef
Teriyaki-härkä on erittäin herkullinen liharuoka. Japanilainen teriyaki-kastike sopii lihan lisäksi erinomaisesti esimerkiksi lohelle, ja kastike on helppo tehdä itse. Ainekset (neljälle): 2,5 dl soijakastiketta 1,25 dl mirin-riisiviiniä 1,25 dl ruokosokeria 1 rkl hunajaa 1 rkl seesamiöljyä 2 tl raastettua inkivääriä 3 valkosipulinkynttä 800g härän sisäfilettä Tarjoa basmatiriisin ja ruohosipulin kanssa Raasta valkosipulinkynnet ja inkivääri. Kaada…
Blondin mokkapalat – blond mocha squares
Herkulliset mokkapalat ovat kahvipöydän klassikko! Tällä reseptillä teet taatusti parhaat mokkapalat, sillä pohja jää ihanan kuohkeaksi ja pehmeäksi. Erona normaaleihin mokkapaloihin, jätin kaakaojauheen pois taikinasta, jolloin pohja jää kauniin vaaleaksi. Ainekset (koko pellillinen) 200 g voita 3,5dl kahvia 5dl vehnäjauhoja 3dl sokeria 3tl leivinjauhetta 2tl vaniljasokeria 3 munaa KUORRUTUS 75g voita 3/4dl kahvia 6-8dl tomusokeria…
Sinihomejuustokeitto – blue cheese soup
Juustokeitto on ihanan helppo ja melko nopea arkiruoka. Sinihomejuustokeitto sopii hyvin alkuruoaksi tai kevyeksi pääruoaksi. Lisukkeena voi käyttää vaikka krutonkeja (herkullisten ruiskrutonkien ohje löytyy täältä) tai esimerkiksi valion ohjeella tehtyä avokado-cevicheä, joka sopii yllättävän hyvin keiton kanssa. Ainekset (kahdelle pääruoka) 1 iso punasipuli 75g kevätsipulia Oliiviöljyä 5 dl vettä 4 dl 4% ruokakermaa Kasvisliemikuutio 175g…
Nyhtöpossua burgerissa – pulled pork burger
Viime postauksesta on aivan luvattoman kauan, joten nyt tarvitaankin tavallista herkullisempaa reseptiä herättelemään lukijakuntaa. Ihastuin tässä keväällä nyhtöpossun eli pulled porkin makuun testattuani sitä ravintolassa. Ideana on siis paistaa possu niin mureaksi, että se hajoaa käsiin, ja uittaa se herkullisessa kastikkeessa meheväksi ja suussa sulavaksi. Tämä possu vie kielesi mennessään. Ainekset: 1,5-2kg porsaan kassleria tai…
Chorizo ja vuohenjuusto empanadillat – chorizo & goat cheese empanadillas
Ihanat empanadillat! Tuparitarjoilujen tai illanviettojen supersuosikkeja! Nämä ihanat ilmeisesti alunperin Portugalin suunnalta lähtöisin olevat leivonnaiset ovat loistavia naposteltavia. Täytteenä voi käyttää melkein mitä vain, yleensä tapana on käyttää erilaisia lihoja, juustoja tai kasviksia. Ne voi myös tarjota kuumina tai kylminä, riippuen hieman täytteestä. Omista empanadilloistani tuli hieman turhan pulleita, mutta maultaan ne olivat erinomaisia! Ainekset…
Pasta carbonara
Tämä ihana italialainen klassikko sulaa suussa! Vastoin yleistä luuloa, kermalla ja sipulilla ei ole mitään asiaa kunnon pasta carbonaraan. Kermaisuus tulee kananmunan ja juuston yhdistelmästä, ja haasteena onkin saada ne sekoittumaan pehmeästi pastan joukkoon. Onnistuessaan carbonara vie kielen täydellisesti mennessään. Ainekset (kahdelle) 200g täysjyväspaghettia n. 100g pancettaa tai pekonia 50g raastettua Pecorinoa 2 munaa Suolaa…
Maki sushi
Maki sushit, eli klassiset levärullat ovat helpoimmasta päästä mikäli sushi on uusi tuttavuus kotikeittiössä. Luovuus on tässäkin lajissa sallittua, rulliin voi laittaa täytteeksi lähes mitä vain. Itse käytin täytteenä tulista tonnikalatahnaa, avokadoa, kurkkua, lohta, ruohosipulia ja korianteria, seesaminsiemeniä sekä riisiviinietikassa marinoitua punasipulia. Mukana myös loistava sushi-riisin resepti, joka toimii taatusti! Ainekset (n. kahdelle/kolmelle) 4 dl…
Uuniperunaa punajuuri-vuohenjuustotäytteellä – jacket potato with beetroot & goat cheese topping
Kukapa ei rakastaisi uuniperunoita? Tämän ruokalajin ihanuus piilee juuri siinä, että täytteitä voi keksiä lähes loputtomiin. Omiin suosikkeihini kuuluu kuitenkin ehdottomasti punajuuri-vuohenjuustotäyte. Ainekset (Kahdelle) 4 Rosamunda-perunaa 2 pienehköä punajuurta (etikkaliemessä) n.100g vuohenjuustoa Puolikas päärynä 1,5dl kermaviiliä Mustapippuria Merisuolaa Kourallinen tuoretta persiljaa 0,5dl hienonnettuja cashewpähkinöitä Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pese ja harjaa perunat huolellisesti. Pistä perunoiden…
Täytetyt herkkusienet – filled button mushrooms
Olen hulluna herkkusieniin! Sinänsä niiden maku ei itsessään ole kovinkaan mielenkiintoinen, mutta ne sisältävät paljon kivennäisaineita ja sopivat monenlaisiin ruokiin. Tämä hetken herkkusienten himosta syntynyt resepti on erittäin helppo ja nopea, ja niin herkullinen! Ainekset (kahdelle) 4 isoa herkkusientä 200g pekonisuikaleita 10cm pala kesäkurpitsaa 2 tomaattia 3 valkosipulinkynttä 1,5rkl chilitahnaa 1rkl ruohosipulituorejuustoa Merisuolaa Timjamia Basilikaa…